Melina

”Minulla on tosi aktiivinen elämä ja päätin taksin rattiin tulla, jotta saan päättää ihan vapaasti, milloin töitä ja millaisissa vuoroissa teen.”

Kuuntele, miten Melina siirtyi kaupan kassalta Lähitaksin rattiin ja mitä hän on uravaihdoksestaan pitänyt.

Andreas

”Jos minulla on paljon kouluhommia niin sitten voi itse päättää, että ajanko vähemmän taksia. Sitten jos on vähemmän koulua niin sitten saan itse päättää, että minäpä ajan vielä enemmän taksia.”

Andreas on kertomansa mukaan sosiaalinen kaveri, joka tykkää olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Kuuntele, miten hän myös on joustavasti yhdistänyt opiskelun ja työn Lähitaksissa.

Jarmo

”Päätin aloittaa taksin ajamisen jäätyäni sotilaseläkkeelle. Piti alkaa miettimään, että haluaisi tehdä jotain kodin ulkopuolellakin. Taksityö tuntui omalta siinä vaiheessa.”

Jarmo on reserviin siirtynyt sotilas, joka siirtyi reippain askelin Lähitaksin kuljettajanpaikalle. Kuuntele, minkälaisia asioita hän pitää tärkeänä työssään.